30.12.2016

Fauni ja Floora // Faun and Flora

Kuva // photo: Ami Koiranen

[Scroll down for English.]

Esitys


Faunin ja Flooran pitopöydän äärestä löytyvät vastaukset olennaisiin kysymyksiin: Saako kukkakimppua haukata? Onko pään oltava ylimpänä kun istuu tuolissa? Onko kasveilla kasvot? Täytyykö sorkat pitää poissa pöydältä? Entäpä jos eduskuntatalon läpi kasvaa puu?

Kokovartalonaamioiden avulla esiintyjien kehot muuttuvat myyttisiksi hahmoiksi: Fauniksi ja Flooraksi, joissa on ihmistä, kasvia, eläintä, miestä ja naista sekä kaikkea tai ei mitään näiden väliltä. Liikekieli on tanssillista ja akrobaattista. Kattauksessa on mukana esineteatteria, varjoteatteria, Narniaa, antiikin Kreikkaa ja Liisan Ihmemaata.

Fauni ja Floora kyseenalaistaa kaupunkikulttuuria avaamalla kurkistusaukon toisenlaiseen maisemaan. Hahmot ovat sulautumia, yhdistelmiä, näkyviä ja liikkuvia kannanottoja suvaitsevaisuuden puolesta.

Fauni ja Floora sopii esitettäväksi ulkona ja epätyypillisissäkin esitystiloissa: sen voi tilata esimerkiksi puutarhajuhliin tai kaupunkifestivaaleille. Sisältö on suunnattu aikuisille, mutta esitystä voivat hyvin katsoa myös lapset.



Esiintyjät


Esityksen toteuttavat Lee Lahikainen ja Tytti Marttila. Molemmat ovat valmistuneet Turun Taideakatemian (AMK) nukketeatterilinjalta, ja heillä on tanssi- ja kuvataidetaustaa. Molemmat ovat työskennelleet lukuisissa ammattiteatteriproduktioissa nukettajina, naamionäyttelijöinä ja visualisteina, ja heillä on myös aiempaa kokemusta katuteatterista. He luovat esityksen värikkään maailman, asut, naamiot, kattauksen ja yllättävät ruokalajit.

Faunin hahmossa Marttila hyödyntää tanssitaustaansa muun muassa kärkitossukavioiden muodossa. Lahikaisen pitkäaikainen butoh-tanssikokemus antaa Flooralle kasvinomaisen liikekielen.




Kuva // photo: Ami Koiranen

The performance


Enjoy a bacchanal with Faun and Flora, and you may find answers to essential questions: Does your head have to be on top while sitting in a chair? Is it allowed to eat the flower arrangement? Do plants have faces? Should hooves be kept off the table? What if a tree grows through Parliament house?

Full-body masks transform the two performers into mythical creatures: Faun and Flora are humans, plants, animals, men and women, as well as all-or-nothing in between. The language of movement is a dance and acrobatics. The performance takes place on a table, and the table has been set with shadow theatre, Narnia, ancient Greece and Alice's Wonderland.

The performers


Performers are Lee Lahikainen and Tytti Marttila. Both have graduated from the Turku Arts Academy puppet theater department, and they have a dance and visual arts background. Both have worked in numerous professional theater productions as puppeteer, mask actors and stage designers, and they also have previous experience in street theater. They create the colorful world of the performance, costumes, masks, body paintings, table setting and surprising dishes.

As the Faun Marttila takes advantage of a lifelong dance background, in the form of pointe shoe hooves, among other things. Lahikainens' long-term butoh-dancing gives Flora plant-like movement language. 

Varjoteatterikokeiluja // Shadow theatre experiments

Petri Lappalainen "lamputtaa" Faunia




Poron mieli // Reindeer thoughts

Luonnossa // In nature

Floora tunnustelee erilaisia luonnon ympäristöjä

Fauni koettelee kärkitossutasapainoa vaihtelevilla pinnoilla




Hahmot rakentuvat

Faunin sarvisovitusta maaliskuulta

Flooran oksakädet syntyvät

Varhainen Fauni suunnittelee 
Varhainen Floora etsii asennetta